”Jari, mitä on johtaminen?”
Johtaminen vaatii nykyisyyden tuntemista, tulevaisuuden arviointia, megatrendien tiedostamista, oman toimialan kehitysnäkymien ymmärtämistä, kilpailutilanteeseen paneutumista, ihmisten (asiakkaiden, henkilöstön ym. sidosryhmien) tuntemista, hyvinvoinnin edistämistä, resurssointia, valintoja, tunneilmaston johtamista, tavoitteiden ja mittareiden seuraamista sekä niihin reagointia / valvontaa ym. ym. Taitaa olla mahdoton tehtävä edes kirjoittaa täydellistä luetteloa johtamisesta. Johtaminen on vaativa työ, joka pitää siis sisäistää ajattelun kautta!
Maailma on nykyään kompleksinen ja jatkuvassa muuttumisen tilassa, joten sitä ei voi kontrolloidusti hallita. Työelämääkään ei voi siten johtaa täysin prosessoimalla ja ohjeistamalla. Johtamisen tehtävänä onkin yksinkertaistaa monimutkaisuutta. Niinpä oleellista on johtajan kyky itse hahmottaa, mistä monimutkaisuus muodostuu ja osata oivalluttaa henkilöstölle heidän oma roolinsa isossa kokonaisuudessa.
Organisaatiokulttuurin kehittämisen ja johtamisen matka on kokonaisuus – siis monimutkaisuus, joka pitää yksinkertaistaa. Usein organisaatiot eivät johda ja kehitä systemaattisesti kulttuuriaan. Niinpä heille ei matkan tuloksena muodostu selkeää näkemystä aidosta omasta johtamisen tarpeesta, vaan usein haetaan ulkoapäin jotain johtamisoppia / -ismiä avuksi. Ei ole olemassa oikeata johtamisen oppia, vaan jokaisen organisaation pitää muodostaa oma johtamiskulttuurinsa. Se tarkoittaa systeemiajattelun aikaansaamaa arjen yhteistä näkemystä ja toimintaa. Se vaatii johtajuutta!
Miten johtaminen sitten onnistuu? Ensinnäkin henkilöllä pitää olla kyvykkyyttä ja suorituskykyä johtamiseen. Näin ollen johtajalla on oltava tarvittavat tiedot ja taidot, motivaatio sekä henkilökohtaiset fyysiset ja henkiset voimavarat. Seuraavaksi operatiivisen johtamisen perusvälineet luovat perustan onnistumiselle. Niitä ovat organisointi, johtamisjärjestelmät ja -käytännöt, johtamisen välineet sekä teknologiset ratkaisut ynnä muut. Kyvykkyys ja suorituskyky johtamiseen sekä operatiivisen johtamisen perusteet luovat siis pohjan. Aidon menestymisen mahdollistaa sitten erottautuvuustekijät, jotka taas muodostuvat ihmisyyteen perustuvista ajattelutavoista ja niiden johtamisesta eli johtajuudesta. Tarvitaan yhtenäinen näkemys työn ajattelun perusteista: maailmankatsomuksesta, ihmisyydestä ja itsestä sekä ohje- ja hallinnointimaailman vaillinaisuuden ymmärtämisestä ja epävarmuuden sietämisestä ja niin edelleen. Kuinka edellä mainitut sisältyvät johtamiseen, ratkaisevat lopulta menestyvän organisaation onnistumisen ja voittavan joukkueen muodostumisen.
Johtajan tehtävänä on rakentaa yhteinen työnteon ajattelun viitekehys ja oivalluttaa henkilöstö ymmärtämään roolinsa siinä. Lisäksi johtaja huolehtii viitekehyksen mukaisen kulttuurin johtamisesta. Henkilökunta toteuttaa sitten autonomisesti arjessa tavoitteen mukaista toimintaa.
Jari
Jari Karjalainen on organisaatiokulttuurin kehittäjä, joka haluaa luoda voittavia joukkueita ja tuloksekkaita huipputyöpaikkoja.

