Matkalla motivaation ytimeen

Voiko motivaatiota johtaa? No ei varmaankaan perinteisellä tyylillä ”ole nyt motivoitunut” -ohjeella. Kuitenkin motivaatioon voidaan vaikuttaa organisaatioissa. Kun tunnistamme motivaatiotekijöitä, niin voimme tuoda niitä esille työntekijöiden arkeen. Ja kun tietenkin ihmiset motivoituvat hyvin erilaisista asioista, niin kysymällä – tutustumalla paremmin työntekijöihin – saamme tietää heidän motivaatiotekijöitänsä. Sitten näitä vahvistetaan sekä ilmi tulleita esteitä pyritään vähentämään.

Erilaisia motivaatioteorioita on paljon. Mielestäni eräs arjessa hyvin toimiva on Frank Martelan esiintuoma jaottelu ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon. Hänen mukaansa ulkoinen motivaatio tarkoittaa asioita, joiden avulla pysyy elossa. Se tarkoittaa turvallisuutta sekä yksilö- että yhteisötasolla. Yksilölle on tärkeää, että hänellä on resurssit turvalliseen elämään, vaikkapa pystyy maksamaan vuokransa. Lisäksi yksilöllä on yhteisönäkökulmansa eli mikä on hänen asemansa ja miten hänet hyväksytään omana itsenään yhteisössä.

Sisäinen motivaatio mahdollistuu silloin, kun ihmisen psykologiset perustarpeet ovat kunnossa. Martela tuo esille sisäisen motivaation ytimen eli hänen mukaansa se tarkoittaa merkityksellisyyttä tuovia asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Niitä ovat ihmisellä yksilötasolla vapaaehtoisuus ja kyvykkyys sekä yhteisötasolla yhteenkuuluvuus ja hyväntekeminen.

Ulkoisen motivaation tekijät pitää olla kunnossa, mutta sen jälkeen ne harvoin tuovat lisäarvoa, vaikka niihin kuinka panostettaisiin enemmän. Sisäisesti motivoitunut työntekijä voi itse hyvin ja tuottaa organisaatiolle enemmän lisäarvoa. Sisäinen motivaatio on siten tie työn merkityksellisyyteen ja sitä kautta organisaation tuottavuuteen, hyvinvointiin ja vetovoimaan.

Johtamisella on merkittävä vaikutus tavoitteiden saavuttamiseen, joten toivottavasti organisaatioissa ymmärretään sen kokonaisvaltaisuus. Osataanhan tuohon kokonaisuuteen yhdessä sanoittaa jokaisen rooliin tarkoituksenmukaisesti motivaatio sisältöineen? Siis tunnistetaanhan motivaatiota, jotta siihen voidaan vaikuttaa eli johtaa? Ymmärretäänhän motivaation johtaminen tuottavuuden, työhyvinvoinnin ja työnantajamielikuvan kilpailuetutekijäksi? Suomalainen työelämä tarvitsee tällaista yksilöitä huomioivaa organisaatiokulttuuriin mukaista johtajuutta.

Motivaatioon voi ja on syytä vaikuttaa – olkaa ihmisiksi!

Jari


Jari Karjalainen on organisaatiokulttuurin kehittäjä, joka haluaa luoda voittavia joukkueita ja tuloksekkaita huipputyöpaikkoja.

Jätä kommentti